Lähde matkaan

Valkoisen hiekan yllä aallot laimenivat osuessaan rantaviivaan. Kirkas vesi läpäisi auringon valon pohjaan saakka. Otin kameran ja kävelin kohti merta. Luulin sitä ensiksi kiveksi, mutta käteni osuikin taivaansiniseen panssariin. Olin löytänyt pienen taskuravun.

Kun aallot löivät taskuravun yli, se ei hievahtanutkaan. Aaltojen välissä sen valkoruskeat raajat liikkuivat ja rapu eteni horisontin suuntaan. Välillä muita suurempi aalto heitti sen takaisin rantaa kohti, mutta matka kohti ulappaa jatkui hitaasti sivuittain liikkuen, kunnes kadotin taskuravun meren sineen.

Matka on muutos olotilassa ja paikassa, aina jonkin uuden alku. Tarvitaan suunta. Jos pystyy näkemään mielessään, minne on menossa, on jo puolimatkassa. Tarvitaan voimavaroja. Vain riittävän pienin askelin jaksaa siihen päämäärään, jonka on itselleen asettanut. Matkanteko on kevyempää, jos saa mukaansa samaan suuntaan kulkijoita, vahvoja laukkujen kantajia, kuuntelee tienviittojen pystyttäjiä ja tukijoukkoja, jotka hurraavat maaliviivan ylittänyttä. Tarvitaan rohkeutta. Kun on ottanut ensimmäisen askeleen, on astunut puolimatkan rajan toiselle puolelle. Ylittänyt pelkonsa epäonnistumisen mahdollisuudesta. Työ tekijäänsä neuvoo, sanoo suomalainen sananlasku. Aloittamisen lykkääminen tuntuu usein pahemmalta kuin itse tekeminen.

Kun ylivyöryviä aaltoja on enemmän kuin suvantopaikkoja, voi kadottaa suunnan, voimavarat ja rohkeuden. Silloin on hyvä ottaa aikalisä. Keskittyä vain siihen, mikä on tärkeintä. Jättää isot päätökset tuonnemmaksi. Levätä kuin luonto talven sylissä ja häikäistä elinvoimallaan sitten, kun valo vie voiton pimeästä.

Mikä on rohkeuden mittayksikkö? Onko rohkeutta uida kohti avomerta vai sukeltaa kohti syvyyksiä? Vai onko sittenkin suurinta rohkeutta kaivautua hiekkaan ja myöntää pelkäävänsä?

Missä kuljit kuukausi sitten, vaikuttaa siihen, missä olet tänään. Elämän askelmittariin lasketaan kuitenkin myös ne hetket, jolloin on pysähdytty. Joskus paikallaan olo vie perille nopeammin kuin kiireessä otetut askeleet.

Rapu eteni sivuttain, pyörähdellen, pysähdellen kohti merta. Ei ollut väliä, mistä se veteen lopulta pääsi. Rapu kuunteli meren kutsua, heittäytyi lopulta aaltojen vietäväksi ja teki vain sen, mikä oli tarpeen päästäkseen sinne, minne sen oli mentävä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *